Aihearkisto: Vanhan tuunausta

Kesähuoneen uudet tyynyt

Kesähuoneen ihanaan päiväunisänkyyn piti saada tyyliin sopivat tyynyt, kierrätysteemalla tietenkin. Kun äitini muutti pienempään asuntoon, jemmasin itselleni hänen kätköistään löytyneitä vanhoja lakanoita, joissa oli ihania kirjailuja ja itse virkattuja pitsejä. Lakanat olivat keskeltä jo aika ohueksi hiutuneita, mutta päistä vielä ihan ehyitä. Halusin hyödyntää äitini tekemät pitsit ja kirjailut ja käytin lakanoiden päädyt sekä mieheni vanhan pellavapaidan ja äitini vanhan essun materiaalina tyynynpäällisiin. 

Lopputulokseen olen todella tyytyväinen ja on kiva, että sain säilytettyä äitini kättenjäljen tekeleissäni. Miellyttävää on myös ajatus, että nämä lakanat ovat nyt kierrätetty niin loppuun kuin vaan voi, hiutuneet keskiosat menivät mieheni käyttöön autotalliräteiksi. 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ompelu, Vanhan tuunausta

Kesähuoneen kasvojenkohotus

Lomalla olen ehtinyt sisustelemaan ja maalaamaan ulkopuolelta ihanan kesähuoneeni. Ulkomaali oli jo ihan kamalassa kunnossa eikä värikään oikein miellyttänyt silmää. Halusin mökistä punaisen niin kuin kanalammekin, jotta ihanat pikku piharakennuksemme olisivat saman sävyiset. Maalaus tuntui etukäteen pikkuhommalta, mutta olikin isompi ja aikaavievämpi kuin osasin arvata. Suurin työ oli lappeitten ja kuistin katon maalauksessa, nämä kun olivat puupinnalla, joka oli vuosien saatossa tummunut aikalailla. Valkoista maalia olisi pitänyt sutia aika monta kerrosta jotta se olisi peittänyt tumman puun. Maalasin kuistin katon ja mökin sivujen lappeet kolmeen ja takaosan lappeet kahteen kertaan. En ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, mutta ajattelin säästää sekä aikaa että itseäni ja jättää neljännen maalikerroksen haaveeksi, hartiat olivat tarpeeksi jumissa jo tästäkin. Nyttemmin en enää huomaa mitään moittimista maalauksessa, johtuen varmaankin siitä, että mökissä ei juurikaan tule katseltua ylöspäin.

Mökki ennen:

Mökki nyt:

Sisälle kesähuoneeseen laitoin sängyn katokseksi Ikean hyttysverhon. Oi, kuinka ihanan prinsessamaisen säväyksen se antoi! Löysin varastomme kätköistä toisen samanlaisen tuolin pöydän toiselle puolen, nyt pöydän äärellä mahtuu juomaan teetä kahdestaan. Lisäksi tein pienestä johtokelasta sängyn viereen yöpöydän, tarkoitus on maalata se valkoiseksi jossain vaiheessa.

Ulko-oveen täytyi tietenkin tuunata kyltti vanhasta ovikyltistä. Tästä alunperin nuhjuisesta vanhasta leikkimökistä on tullut minulle ihana rakas kesähuone, jossa voi toteuttaa itseään ja jonka voi sisustaa ihanan hörhelöiseksi ja prinsessamaiseksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Piha, Vanhan tuunausta, Yleinen

Puutarhajuhlat

Halusimme järjestää ystävillemme puutarhajuhlat nyt kun pihamme on siinä kunnossa, että sinne viitsii päästää muitakin kuin talonväkeä. Meillä ei ole vielä kesäkeittiötä tai grillikatosta, joten päätimme tehdä juhla-alueen etupihalle kesähuoneen (leikkimökin) edustalle.

Mieheni kuskasi työpaikalta trukkilavoja sekä kahden kokoisia kaapelikeloja, joista teimme pöytiä ja istuimia. Isot kelat olivat juuri sopivan kokoisia pöydiksi. En käsitellyt tai maalannut niitä millään, sillä tarkoitus on hankkiutua keloista eroon ennen talvea koska niitä on vaikea varastoida mihinkään. Pöytäliinoina käytin kirpparilta muutamalla eurolla ostamiani valkoisia liinoja, ne sopivat hyvin ulkokäyttöön. Lisäksi tein vanhoista äitini kätköistä löytyneistä lakanoista pari neliön mallista pöytäliinaa, joihin tein reiän keskelle aurinkovarjoa varten. Aurinkovarjo sujahti hyvin kelan keskellä olevaan reikään ja pysyi tukevasti pystyssä. Tein pöytäliinoihin painot kiertämällä rautalankaa pienten kivien ympärille, jotka kiinnitin verhonipsuihin.

Kelajakkaroista osan päällystin tilkkutöistä ylijääneillä vanuilla ja vanhoilla tarpeettomilla kankailla. Nidoin kankaan jakkaran alareunasta kiinni, lopputulos oli yllättävän siisti. Osalle en tehnyt muuta kuin laitoin taljan tai viltin pehmusteeksi. Loppuillasta kun porukka väheni ja osa jakkaroista jäi vapaiksi, viltit tekivät kauppansa lämmikkeinä.

Tein vieraille sohvan kuudesta trukkilavasta, kaksi lavaa vierekkän ja kaksi päällekkäin sekä selkänojaksi kaksi lavaa pystyyn vierekkäin. Ruuvasimme selkänojan kiinni istuinosaan parilla kulmaraudalla/lava. Pehmusteeksi laitoin ohuen vieraspatjan, selkänojan ja patjan päälle heitin samanlaiset jo käytöstä poistetut sängynpeitteet ja selkänojan pehmikkeeksi keräilin erilaisia tyynyjä. Sohva ajoi asiansa, joskaan ei ollut ihan paras istuttava, koska selkänoja on aika kaukana nojattavaksi.

Koristelin telttaa ja autokatostamme viirinauhalla, jonka ompelin muutamasta erilaisesta kankaasta ja kanttinauhasta. Homma oli tosi helppo, leikkasin harkkosaksilla kolmioita (leveys 10cm ja korkeus n. 20cm), jotka ompelin kanttinauhaan jättäen kolmioiden väliin vajaan 10cm:n raon. 11-vuotias tyttäreni auttoi sekä leikkaus- että ompeluhommassa, sillä tätä viiripötköä tuli aika pitkästi. Viirit toivat tosi paljon juhlan tuntua pihaan ja hyvää niissä on myös se, että niitä voi käyttää uudelleen seuraavissa juhlissa.

Jännäsimme koko viikon tulevan juhlalauantain säätä, sääennuste lupasi aika mojovaa sadetta. Ostimme yhden isomman kunnon aurinkovarjon bändin poikien suojaksi ja pari Jyskin kymmenen euron pikkuvarjoa kelapöytien päälle. Kauppareissulla löysimme Citymarketista tosi edullisen, mutta aika hintelän 3x6m:n kokoisen katoksen ja päätimme ostaa sen isomman sateen varalle. Saimme koottua aika kivan oleskeluryhmän, jossa pysyisi myös suojassa sateelta. Onneksemme juhlapäivänä ei kuitenkaan satanut kuin pari pikku pisaraa!

Juhlat onnistuivat täydellisesti. Syötävää ja juotavaa oli monenlaista ja riittävästi, koska toteutimme kekkerit nyyttäriperiaatteella. Vanhimman tyttären poikaystävä ja heidän pari kaveriaan viihdyttivät meitä ihanalla livemusiikilla ja kaikki vieraat (plus tietenkin isäntäväki) olivat rennolla ja hyvällä tuulella. Tarkoitus on tehdä näistä puutarhajuhlista jokakesäinen perinne.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Piha, Vanhan tuunausta, Yleinen

Paidasta essuksi

Olen jo kauan suunnitellut tekeväni mieheni käyttämättömäksi jääneestä pellavapuuvillapaidasta itselleni keittiöessun. Vappulomalla sain kipinän ja essu valmistui kädenkäänteessä. Voi, kuinka ihanaa olikaan ommella pitkästä aikaa! 

Siirsin paidan rintataskut alemmaksi ja jätin vain taskujen läpät alkuperäisille paikoilleen. Tein myös pienet rintalaskokset ettei essun reunat ”lerpata”. Pitsilaatikkoakin raaskin raottaa, halusin tähän essuun hempeän naisellista ilmettä pitseillä ja röyhelöillä. Viehättävintä on kuitenkin tuo paidan kaulus, kuinka ovelasti sen saa säilytettyä essussa.

Omasta päästä en suinkaan tätä tehnyt, hyvät ohjeet löytyvät täältä. Olen kerran aikaisemminkin tehnyt vastaavanlaisen essun ja tämä toinen syntyi jo huomattavasti vaivattomammin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ompelu, Vanhan tuunausta

Loma-askartelua

Joululomalla on ollut aikaa laiskotella ja tehdä kaikkea sellaista, mitä ei arkena ehtisi. Olen vuosikausia haaveillut tekeväni jotakin mixed media-tekniikalla, mutta juttu vaatii sen verran keskittymistä, aikaa ja tilaa että haaveeksi on vain jäänyt. Nyt sain inspiksen ja kun oli aikaa toteuttaa se, sain homman jopa valmiiksi!

Lähtötilanne oli tämä: tyhjä sikarirasia. Uudet akryylivärit saivat kyytia kun suihkin koko rasian ensin mustaksi. Spraymaali olisi antanut tasaisemman tuloksen, mutta toisaalta rasiaan tuli liimattua niin paljon kaikkea härpäkettä, että mustaa pintaa ei juurikaan jäänyt näkyviin.

Nauha- ja nappilaatikosta löytyi kaikenlaista kivaa tähän käytettäväksi, halusin tähän rasiaan mustan rinnalle vaaleansinistä ja roosaa. Maalasin myös vanhan perhosrintaneulan värimaailmaan sopivaksi. Kansikuvaan en ole ihan 100% tyytyväinen, mutta kun rasia on hyllyllä avonaisena ei kansi sieltä edes näy.

Onneksi suvusta löytyy sikarinsauhuttelija, jolta voin jemmata lisää näitä rasioita. Nyt kun tätä juttua on kerran kokeillut, syntyy seuraavat luultavasti kivuttomammin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Askartelu, Vanhan tuunausta

Lokerikon kasvojenkohotus

Kun muutimme vuosi sitten tähän taloon, ruuvasimme hätäisesti vanhan kotimme eteisessä olleen lokerikon uuden eteisen seinälle. Olen joskus iät ajat sitten päällystänyt lokerot serveteillä ja tarkoitus oli jossain vaiheessa tuunata lokerikko silmää miellyttävämmäksi. 

Lokerikko on tosi kätevä eteisessä, siihen saa siististi varastoitua kaiken pienen tilpehöörin, avaimet, huulirasvat ym.ym. ja jokaiselle perheenjäsenelle on oma ”osasto”. Sutaisin valkoista maalia lokerikon pintaan ja keväällä löysin sattumalta kaupasta liitutauluetikettejä, jotka sopivat tähän kuin nakutettu. Nyt jokainen erottaa oman lokeronsa 😊 

Eteisen järjestys on vähän muuttunut ensimmäisestä kuvasta, peili löysi myöhemmin paikkansa kesähuoneesta ja tekemäni ristipistotaulu pääsi aitiopaikalle lokerikon päälle.

Ristipistomalli on De Fil en Aiguille -lehden Samplers-numerosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Ristipistot, Vanhan tuunausta

She shed

Pinterest on pullollaan ihanaakin ihanampia kuvia She shedeistä, ”naisvajoista”, joita pidetään vastineena Man caveille, ”miesluolille”. Noiden kuvien innoittamana sain idean alkaa kunnostaa pihassamme nököttävän leikkimökin aikuismaisemmaksi She shediksi.

imageTytär on tällä hetkellä 10-vuotias, eikä enää varsinaisesti leiki leikkimökissä, lisäksi mökki on sopivan tilava ja korkea aikuisenkin käyttöön, joten yhdistimme tyttären kanssa tarpeemme ja tuloksena oli ikioma naisvaja.

imageMökkimme on niin iso, että sinne mahtuu ihan täysikokoinen patja tai sänky. Tämän aiemmin vieraspatjana toimineen patjan alle laitoin kaksi trukkilavaa, jotta ei tarvitsisi istua ihan lattianrajassa. Päiväunetkin on mukavampi ottaa vähän korotetummalla pedillä 😉

 

imageTein mökkiin verhot vanhoista tyynynpäällisistä, niissä oli pitsikin valmiina reunoissa 🙂

imagePyöreä pöytä on peräisin äitini vanhempien kesähuvilalta. Sittemmin se on palvellut omien vanhempieni kesämökillä ja kun vanhempani luopuivat mökistään, perin minä pöydän. Pöytä oli vanhempieni mökillä saanut pintaansa kirkkaan vihreän maalin, poistin vihreän ja pari muuta aiempaa maalikerrosta maalinpoistoaineella ja maalasin pöydän kalustemaalilla valkoiseksi.

image

Mökkiin saimme mahtumaan kalusteita, jotka eivät enää palvelleet meitä kotona, mutta olivat tähän naisvajaan täydellisiä, esimerkiksi tämä hylly. Siihen löysi tiensä muutama äitini kätköistä löytynyt esine, kuten emalinen vati ja teepannu ja pienet punaiset kengät, jotka ovat kuulemma kuuluneet minulle kultaisella -70-luvulla.

image

image

Leikkimökin kunnostamisessa pääperiaate oli, että se tehtäisiin nollabudjetilla ja käytettäisiin hyväksi edelliskesän talorempasta jääneitä maaleja ja että se sisustettaisiin omista nurkista ja varastosta löytyvillä kalusteilla. Onnistuin tässä täydellisesti! Pääsin sopivasti eroon muutamasta maalitörpönjämästä ja sain varastoomme kivasti tilaa kun saimme ylimääräiset kalusteet mökkiin. Mökin ulkopuoli kaipaisi vielä maalausta, mutta emme oikein vielä tiedä pidämmekö mökin pihassamme, myymmekö sen vuoden-pari sisällä vai siirrämmekö sen eri paikkaan pihallamme. Ulkomaalaus vaatisi käyntiä rautakaupassa, joten annan asian vielä hautua ja teen päätöksen ulkomaalauksesta joskus myöhemmin. Katsotaan nyt tuleeko tässä mökissä oleiltua. Alkuinnostus on kyllä ollut suuri, tytär nukkui viime viikonloppuna kaverinsa kanssa mökissä kaksi yötä ja siellä oli kuulemma toooosi kivaa.

image

Tässä vielä muutama ennen-kuva mökin sisältä:

Katon maalaaminen oli vaativin homma, mutta Bilteman parin kympin maaliruisku oli hommaan tosi hyvä apu. Kaikki muu (maalari mukaanlukien) täytyy muistaa suojata hyvin ruiskulla maalatessa, sillä siitä todellakin roiskuu maalia vähän joka puolelle ja niin ohuena suihkuna ettei sitä edes huomaa.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Talo, Vanhan tuunausta